Jälkipuintia

Pääsimme juuri lautasta ulos Suomen puolella. Viimeinen legi kohti Tamperetta on juuri alkanut. Nyt on hyvä hetki hieman pohtia mennyttä viikkoa keulagastin näkökulmasta.

Regatan alkaessa tiistaina emme olleet valmiina. Seilattiin rata-alueelle, joka sijaitsi lahden/vuonon pohjukassa. Lähtölinja ja itse rata vastasi kooltaan lyhytratakisojen pituutta. Veneenkäsittely, jonka piti olla vahvimpia osa-alueitamme ei toiminut täysin ekana päivänä. Ekassa lähdössä MM-kisoissa pitäisi olla tappamisen meininki, näytetään muille närhen munat ja vedetään turpaan, jos joku yrittää tulla kukkoilemaan. Tehdään selväksi kuka hallitsee lähtölinjaa ja merkkitilanteita. Väittäisin, että meillä meni eka päivä ihmettelyyn, olikos täällä menossa íhan joku regattakin. Haasteelliset ekan päivän olosuhteet eivät tosin helpottaneet sopeutumista MM-fliitissä seilaamiseen.

Olosuhteet olivat Norjassa todella vaikeat. Kaksi virtaa törmäsi rata-alueella, joka aiheutti aivan käsittämättömiä virtauksia riippuen pohjan muodosta. Ylämerkillä kävi pahempi virta kuin Tammerkosken suulla, oikeasti. Aalto ja maininki oli välillä semmoista johon ei juuri Näsimerellä törmää.

Regatta osoitti karulla tavalla kuinka alussa tässä hommassa ollaan. Jos haluaa kehittyä kilpailemisessa ja menestyä kovassa fliitissä, ei riitä että hinkkaa Lielahden pusikkorataa ja menestyy siellä. Pitää saada kokemusta isoista kovatasoisista fliiteistä. Suomessa on sijoilla 10-15, jos venevauhti on kunnossa ja katsoo hieman miten seilaa. MM-fliitissä on vastaavanlaisella suorituksella noin sijoilla 38-40. Hyvä venevauhti ja loistava veneenkäsittely ovat vain mahdollisuus seilata kärjessä. Tämän osoitti lähtövoitto torstain toisessa lähdössä. Kun päästiin irti fliitistä ja seilaamaan vapaissa tuulissa, ei ollut mitään ongelmia.

Mikä painoarvo on ennen lähtöä tehdyllä strategialla siihen nähden mikä tilanne on lähdön jälkeen. Paljonko ollaan valmiita maksamaan siitä, että pidetään taktiikasta kiinni? Mitä tehdään jos joku heittää silmille ja tuhoaa ennen lähtöä tehdyn suunnitelman? Mikä on suunnitelmassa pysymisen hinta; seilataanko hinnalla millä hyvänsä halutulle paikalle vai muutetaanko taktiikkaa pelikentän kehittymisen mukaan? Kannattaako lähtö ottaa 5 astetta huonommasta päästä, jos pääsee seilaamaan vapaissa heti lähdön jälkeen? Tässä muutama pohtimisen arvoinen kysymys, mitä myös kannattaisi miettiä ennen lähtöä.

Käytännössä kaikki ratkeaa lähdössä. Lähdön jälkeen selviää missä kolmanneksessa seilataan. Kärkikolmanneksessa on huomattavasti helpompi pysyä tehdyssä suunnitelmassa ja seilata vapaissa kuin kovatasoissa keskifliitissä.

Torstain lähtövoiton ottamisen mielettömyyden alkaa vasta nyt ymmärtämään. Se ei ollut mikään tuulenvire, joka heitti meidät ekaksi. Se oli puhdasta ykkösenä seilaamista kisan alusta loppuun, ylivoimaisesti. Lähtövoitto osoitti sen, että potenttiaalia löytyy, mutta sen rutinoimiseksi tarvitaan vielä paljon tekemistä.

Väitän, että se miksi Suomeen ei ole ikinä tullut H-veneiden maailman mestaruutta johtuu siitä, että kotimaassaan dominoivat venekunnat eivät osaa seilata kovassa keskifliitissä. Kärjessä on helppo seilata, ei ole kukaan yläpuolella paskomassa tuulta rikki ja taktiikkaa on helppo noudattaa. Ei ole ihme, että Pihvi ja Roschier lähtevät taas muutaman viikon päästä Tanskaan PM-kisoihin.

Mutta, valtavat kiitokset Jyrkille hienosti vedetystä projektista. On mukava seilata paatilla, joka on viimeisen päälle kunnossa ja välineet toimivat ja kestävät niinkuin pitääkin.

T